Älypuhelin on hieno, hyvin muotoiltu, paljon ominaisuuksia, tehokas multiprosessori ja grafiikkapiiri, huippu kamera ja paljon muuta. Mutta mietitäänpä asiaa tarkemmin. Mitkä oikeasti useimmille käyttäjille on tärkeitä ominaisuuksia älypuhelimessa. Ei varmaankaan prosessorin kellotaajuus tai prosessoriydinten määrä, ei näytön resoluutio tai sen sisäinen tekniikka, ei akun kapasiteetti milliampeeritunteina, eikä yksiselitteisesti myöskään kameran resoluutio tai kameran uusi tekniikka.
Käyttäjälle tärkeintä älypuhelimessa on kokonaisuus ja käytettävyys. Käyttöliittymän hetkellisetkin hidastelut laskevat käyttäjäkokemusta. Pidemmän käytön jälkeen, käyttäjä valitettavasti tottuu näihin hidasteluihin ja pitää niitä normaalina älypuhelimen ominaisuutena. Ja valitettavasti tämä ei rajoitu ainoastaan halvempiin älypuhelimiin.
Valitettavasti älypuhelinten julkistamisessa puhutaan enemmän teknisistä yksityiskohdista ja tiedoista, kuin itse siitä kuinka hyvin jonkin
ominaisuus käytännössä toimii. Toisaalta kuluttajille luodaan mielikuvia ominaisuuksista, jotka ovat aivan korvaamattoman tärkeitä, mutta joita et ole itse aikaisemmin ymmärtänyt tarvitsevasi.
Älypuhelinten käyttöjärjestelmiä ja sen kuorrutuksia kyllä kehitetään koko ajan, mutta tuntuu siltä, että valmistajat keksivät käyttöliittymään vaan lisää tauhkaa, kun tärkeämpää olisi siivota niitä.
Käyttöjärjestelmän käyttäminen alkaakin olemaan kaikkea muuta kuin yksinkertaista tai älykästä.
Nokia X puhelimessa on hienosti oivallettu hyödyntää olemassa oleva mahdollisuus luoda kevyt ja helppokäyttöinen Android-puhelin. Nokia X ei ole täydellinen, mutta se osoittaa, että puhelimessa ei tarvita kaikkein kehittyneimpiä komponentteja jotta saadaan älypuhelin aikaan. Älypuhelin, jonka perustoiminnot toimivat kevyesti ja hidastelematta.
Mihin sitten älypuhelinten valmistajien pitäisi satsata puhelimen ominaisuuksissa.
Ensimmäinen ja tärkein asia puhelimessa on rakenne ja muotoilu. Rakenne pitää olla kiinteä ja kestävä, mutta myös puhelimen korjattavuuteen tulisi kiiinnittää enemmän huomiota. Esimerkiksi HTC:n One puhelimet on koottu osittain liimaamalla kokooon niin, että niiden korjaaminen on hyvin vaikeaa tai lähes mahdotonta. Pölyn ja kosteuden suojaus on aina hyvä puhelimessa, mutta kaikki eivät sitä kaipaa, ainakaan IP67-luokitusta. Liittimiä suojaavat läpät eivät myöskään koskaan ole hyvä asia käytettävyyden kannalta.
Älypuhelinten koko on kasvanut kerta toisensa jälkeen ja enää ei voi erotella puhletteja puhelimista, osalla valmistajista kun nämä alkavat kooltaan ja käyttötarkoitukseltaankin muistuttamaan toisiaan. En pidä tätä hyvä asiana kuluttajan kannalta, joka haluaisi kenties hyvin sulavasti toimivan, huippukameralla ja tekniikalla varustetun puhelimen, joka olisi kuitenkin kooltaan yhdellä kädellä käytettävissä. Valitettavasti lippulaivamallien pikkuveliversiot ovat myös ominaisuuksiltaan pikkuveliversioita karsittuineen ominaisuuksineen, näin ei välttämättä tarvitsisi olla. Esimerkiksi näytön koon pienentyminen, ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa näytön huonompaa laatua tai resoluutiota.
Yksi tärkeimmistä älypuhelimen ominaisuuksista on akukesto, joka on muodostunut pullon kaulaksi näyttöjen suurentuessa ja prosessoritehojen kasvaessa. Pelkästään akkutekniikan kehittyminen ei ratkaise ongelmaa, myös virrankulutuksen optimointia ja vähävirtaisempia komponentteja täytyy kehittää. Ikuinen prosessorin kellotaajuuksien nostaminen ja ydinten määrän lisääminen ei myöskään voi olla kestäväkestoista kehitystä. Tärkeämpää olisi ottaa käyttöjärjestelmä uudelleen työpöydälle ja tarkastella kriittisesti, mitä kaikkea siinä on muutettavissa ja ohjelmoitavissa uusiksi.
Älypuhelimien näytön resoluutiossa on saavutettu riittävä tarkkuus, mutta näytön muuhun laatuun ja valmistustekniikkaan tulisi kiinnittää huomiota. Näyttö on älypuhelimen suurin virtasyöppö joten näytön energiakulutuksen optimoimisessa olisi vielä paljon kehitettävää. Valoisuusanturin toimintalogiikassa on myös kehitettävää.
Älypuhelimien kamerat kehittyvät hurjalla vauhdilla. Kuvan laatu parantuu myös, mutta kameratekniikoita ja kehityssuuntia on monia. Nokia on kehittänyt 20-40 megapikselin Pure View- kännykkäkameroita, joissa lopullinen kuva saadaan interpoloimalla kuvauskennon useamman pikselin tieto yhdeksi pikseliksi. Tekniikka on osoittautunut toimivaksi, mutta kameran kuvausnopeudessa olisi ehkä parantamisen varaa, kuten myös kameramoduulin koossa. HTC taasen luottaa kuvauskennon pikselin isoon kokoon, joka lisää mm. kameran hämäräkuvauskykyä. Samsung taasen tuntuu olevan perinteisellä tiellä luottaen pikselimäärän lisäämiseen maltillisesti. Pääosin kaikilla valmistajilla on jonkin tasoinen kuvanvakautus, pääosin digitaalinen. Nokia tosin on ensimmäisenä kännykkävalmistaja tuonut optisen kuvanvakautuksen (OIS) känykkäkameraan ja HTC tuli perässä. OIS on merkittävä edistysaskel kännykkäkameran kehityksessä. Tällä tekniikalla saadaan sekä hämäräkuvauksessa, että videokuvauksessa merkittävä parannus aikaiseksi. Myös kameran linssien määrän lisäämisellä saadaan kameran ominaisuuksia parannettua, mutta tässäkin fyysiset rajat tulevat nopeasti vastaan.
Älykellot on uusi tulokas tai vanhan rannetietokoneen uusi tuleminen. Valitettavasti kaikki markkinoille tulleet älykellot ovat kuta kuinkin beta-versioita. Akun kesto on useimmissa aivan olematon ja toisaalta älykellosta saatava hyöty jää useimmassa tapauksissa minimaaliseksi, riippuen tietysti hieman käyttötarkoituksesta. Älykellon osalta odottelisin vielä hieman aikaa kunnes seuraava sukupolvi älykelloista rantautuu vuoden loppulla tai ensi vuoden alusta.
Kommentit
Lähetä kommentti